Kanerva ja Calluna ilahduttavat syksyisissä istutuksissa

Kun kesäkukkien aika on ohi ja syksy tekee tuloaan, tuovat kanervat ja callunat väriä parvekkeelle tai pihalle ja ilahduttavat parhaassa tapauksessa pitkään pakkasten tultuakin. Yhdistämällä tumman- ja vaaleanpunaisena sekä valkoisena kukkivia kanervia, luot helposti näyttäviä istutuksia sekä maahan että ruukkuihin. Värjätyt kanervat lisäävät värien kirjoa entisestään. Kaveriksi sopivat hyvin sypressit, krysanteemit ja erilaiset havut, jotka nekin kestävät syksyn koleutta.

Tutustu kausikasveihimme ja havukasveihimme.

Rustasta löydät sekä aitokanervat (Calluna) että kellokanervat (Erica). Callunan erottaa sen sukulaislajista sen suippojen, kapeiden ja usein toispuoleisesti kasvavien kukkien perusteella. Muhkeamman kellokanervan kukat ovat suurempia ja tietenkin kellonmuotoisia.

      Kanerva – näin onnistut hoidossa

      Kanervien hoidossa kannattaa huomioida muutamia seikkoja. Kanervia ja callunoita kannattaa kastella runsaasti ennen kuin lämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle – näin kukat säilyvät pidempään hyväkuntoisina. Mikäli kanervat on istutettu ruukkuun, tulee huolehtia siitä, että ylimääräinen vesi pääsee poistumaan pohjareiästä ja . Kasvupaikaksi kannattaa valita suojainen ja valoisa paikka, sillä se on molempien lajien mieleen. Kanervia ja callunoita ei tarvitse lannoittaa, valo ja kastelu pitävät kasvin tyytyväisenä. Helppoa, eikö vain?

      Rustasta löydät todella runsaan valikoiman kanervia ja callunoita sekä lisäksi niille sopivat ruukut ja istutuslaatikot. Nauti väreistä hämärtyvissä illoissa ja sommittele helppohoitoinen istutus itsesi ja perheen iloksi. Ruukkuun istutettu kanerva on myös kaunis lahja.

      Ruukut ulkokäyttöön