Kesäkukat - luo kukkaloisto kotiisi!

Kesäkukat eli yksivuotiset ryhmäkasvit luovat kesäistä tunnelmaa kotipuutarhaan. Perinteiset kesäkukat sopivat loistavasti niin parvekkeille kuin puutarhan kukkapenkkiin tai ruukkuistutuksiin. Muutaman helpon vinkin avulla kukat kasvavat ja kukoistavat koko kesäkauden!

Kesäkukkien istutus

Kesäkukat voi istuttaa ruukkuun laatikkoon, amppeliin ja kukkapenkkiin. Kesäkukkia löytyy monenlaiseen käyttötarkoitukseen ja kasvupaikkaan. Kukkien tarkoitus onkin kukkia läpi koko kesän, aina myöhäiseen syksyyn saakka.

  • Kesäkukat kannattaa istuttaa parvekkeelle tai puutarhaan, kun yöpakkasia ei enää ole. Yleensä se sijoittuu eteläisessä Suomessa toukokuun puolen välin jälkeiseen aikaan ja pohjoisemmassa kesäkuun alun jälkeen.

  • Istutettaessa on hyvä valita sopiva kesäkukkamulta, joka sisältää oikeanlaiset ravinteet sekä vettä sitovia kiteitä, joista vesi vapautuu, kun multa alkaa kuivua.

Mullat puutarhaan ja kasveille

Kesäkukat

      Kesäkukat - kastelu ja lannoitus

      • Kesäkukat vaativat tasaisen kosteuden, ja aurinkoisina ja lämpiminä ajanjaksoina ne kuluttavat runsaasti vettä.

      • Kastelu on silloin hyvä tehdä päivittäin, mieluiten myöhään illalla. Kasvi imee runsaasti nesteitä ja ravinteita ollakseen valmiina seuraavan päivän auringonpaistetta varten. Yön aikana haihtuminen on vähäistä.

      • Nuutuneenkin kasvin voi vielä pelastaa kastelemalla, kunhan varmistaa ettei juuristo tuhoudu liiasta vedestä.

      • Kesäkukat vaativat hoitoa koko kasvukauden ajan. Hyvä lannoitus takaa tasaisen kukinnan koko kaudeksi.

      • Lannoitteena voi käyttää liuoslannoitteita tai veteen lisättäviä jauheita tai rakeita. Saatavana on myös ravinnekäpyjä, jotka laitetaan suoraan kasvualustaan.

      • Kesäkukkien lakastuneet kukat poistetaan, jolloin kasvi ei kuluta energiaa ja ravinteita siementen kehittämiseen vaan jatkaa kukintaa ja uusien kukka-aiheiden ja nuppujen kehittämistä.

      • Jotkut kesäkukat voi myös talvehdittaa. Esimerkiksi pelargonit viihtyvät noin 10 asteen lämpötilassa valoisassa paikassa. Lepokaudella kastelun tarve on todella niukkaa, lähes olematonta.