Näin siivoat nopeasti ja tehokkaasti – parhaat vinkkimme

Mikä on helpoin ja nopein tapata siivota? Kokosimme parhaat vinkit, jotka auttavat sinua siivoamaan tehokkaasti riippumatta siitä, onko sinulla käytettävissä paljon vai vähän aikaa.

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että kaikki aika menee tavaroiden keräämiseen, tiskaamiseen, pöydän pyyhkimiseen ja imuroimiseen? Et ole ainoa! Niksimme auttavat tekemään siivoamisesta nopeampaa, hauskempaa ja tehokkaampaa.  Tässä ovat parhaat siivousvinkkimme!

10 vinkkiä: näin helpotat siivousta

  1. Kerää tavarat ensin! Kerää kaikki pienet tavarat pois lattialta ja pinnoilta ennen pölyjen pyyhkimistä tai imurointia. 

  2. Aloita ylhäältä. Pyyhi ensin pölyt kattovalaisimista ja hyllyiltä ja imuroi lattia viimeiseksi. Näin puhtaalle lattialle ei tule lisää pölyä.  

  3. Siivoa huone kerrallaan. Koko asunnon siivoaminen yhdellä kerralla voi olla ylivoimainen tehtävä, ja vaarana on, että siivoaminen jää kesken. 

  4. Priorisoi. Onko sinulla kiire? Valitse siivottavaksi tärkeimmät paikat. Ne ovat yleensä keittiö ja kylpyhuone. 

  5. Ota perhe avuksi. Myös perheen pienimmille voi antaa tehtävän, esimerkiksi lelujen laittamisen koriin tai pehmoeläinten asettelemisen sängyn päälle. 

  6. Vähän kerrallaan, mutta usein. Muutaman minuutin käyttäminen siivoukseen päivittäin voi tehdä ihmeitä. Jos jonkin asian voi tehdä muutamassa minuutissa, tee se heti. Laita kengät hyllylle lattialta ja astiat astianpesukoneeseen sen sijaan, että jätät ne pesualtaaseen. 

  7. Tavarat paikalleen. Järjestyksen ylläpitäminen on helpompaa, kun tavaroilla on omat paikat. Valikoimassamme on erilaisia koreja, laatikoita ja säilytyskalusteita kaikenlaisiin tiloihin. 

  8. Löydä omat rutiinisi. Joidenkin mielestä on kätevämpi siivota vähän kerrallaan ja usein, ja toiset taas käyttävät mieluummin silloin tällöin kokonaisen päivän suursiivoukseen. Siivoaminen sujuu hauskemmin, kun kuuntelet samalla lempimusiikkiasi tai podcastia. 

  9. Karsi, karsi ja karsi. Ympäröimme itsemme helposti tavaroilla, joita kuvittelemme tarvitsevamme. Uskalla kuitenkin luopua niistä, joita et ole käyttänyt pitkään aikaan. 

  10. Muista palkita itsesi. Muista nauttia puhtaasta kodistasi hemmottelemalla itseäsi jollakin herkullisella tai tekemällä jotakin mukavaa. Lapsille siivoaminen voi olla helpompaa, kun he tietävät, että sen jälkeen on tiedossa jotakin hauskaa.

      Pikasiivous – kun aikaa on vain 15 minuuttia

      Joskus on hieman oikaistava. Kun vieraat ovat tulossa 15 minuutin päästä, hyödynnä niksit pahimman sotkun taltuttamiseen. Tekemällä seuraavat asiat saat kodistasi siistimmän näköisen.

      1. Sijaa vuode.

      2. Kerää pikkutavarat koriin ja laita pois näkyvistä. Lajittele ne sitten, kun sinulla on enemmän aikaa. 

      3. Pöyhi sohvatyynyt ja taittele torkkupeitot. 

      4. Pyyhi pesuallas ja pese WC-istuin. Puhdistuspyyhkeet ovat käteviä kiireessä. 

      5. Siivoa keittiön työtaso. Jos et ehdi tiskata likaisia astioita, kerää ne pesualtaaseen. 

      6. Pyyhi keittiön taso, ruokapöytä ja sohvapöytä. 

      7. Imuroi, jos sinulla on aikaa.  

      8. Laita kengät järjestykseen eteisessä.  

      9. Himmennä valot ja sytytä kynttilöitä. Tunnelmavalaistus on tehokas tapa piilottaa pöly. 

      10. Avaa ikkuna ja tuuleta. Tee huoneesta hyväntuoksuinen suihkuttamalla ilmaan hieman huonetuoksua tai silitysvettä. 

      Vinkki! Tee itse huonetuoksu sekoittamalla kolme osaa vettä ja yksi osa huuhteluainetta suihkepulloon. Suihkuta tekstiileille, kuten verhoihin ja tyynyihin, niin saat vastapestyn pyykin tuoksua kotiisi. Silota rypyt kosteasta kankaasta kädellä. 

        Siivoa ympäristöystävällisesti ruokasoodalla ja etikalla

        Siivouksen kaksi todellista tehotuotetta saattavat jo löytyä kotoasi – ne ovat etikka ja ruokasooda. Valmista puhdistusaine itse sekoittamalla 2 dl etikkaa (12%), 5 tippaa astianpesuainetta ja 3 dl vettä suihkepulloon. Puhdistussuihke sopii lähes kaiken puhdistamiseen, kuten ikkunoille ja peileille, suihkuseinille, pesualtaille ja ulkokalusteille. Vältä suihkeen käyttöä luonnonkivipinnoille, kuten graniitille ja marmorille, sillä happo voi vahingoittaa kiveä.

        Ruokasooda imee itseensä sekä kosteutta että hajuja. Kaada teelusikallinen ruokasoodaa pölypussiin mahdollisten hajujen neutraloimiseen. Voit käyttää sitä myös mattojen raikastamiseen. Ripottele ruokasoodaa maton päälle ja anna vaikuttaa vähintään 20 minuuttia ennen imurointia. Jos matossa on tunkkainen haju, ruokasoodan voi antaa vaikuttaa pidempään, esimerkiksi yön yli. 

        Poista home kylpyhuoneesta sekoittamalla etikkaa ja vettä ja suihkuttamalla liuosta puhdistettaviin kohtiin. Hankaa sienellä tai käytä vanhaa hammasharjaa, joka sopii erinomaisesti saumojen puhdistamiseen. Etikka voi ärsyttää ihoa, joten käytä käsineitä. 

            Siivousta helpottavat tuotteet

            Oikeat välineet tekevät siivoamisesta helpompaa. Pölynimuri, ämpäri, lattiamoppi ja muutama erilainen liina kuuluvat siivouskaapin perusvarusteisiin. Mikrokuituliinamme myydään 4 kappaleen pakkauksessa, ja jokaisella liinalla on oma käyttötarkoituksensa: keittiö, kylpyhuone, ikkunat ja yleisliina. 

            Refin on oma vastuullinen kodintuotemerkkimme. Se sisältää kaiken tarvittavan kodin siivoamiseen aina ikkunanpesuaineista etikkaan, astianpesuaineisiin ja puhdistusaineisiin. Valikoiman tuotteet ovat yhtä laadukkaita kuin markkinoiden johtavat tuotemerkit, mutta niiden hinta on huomattavasti alhaisempi.

            Katso koko Refin-valikoimamme täältä
            Vinkki! Piilota puhdistustuotteet kylpyhuoneessa tyylikkääseen säilytyskoriin. Näin tuotteet ovat aina käden ulottuvilla, mutta eivät näkyvillä.
              Förvaringslådor i plast står staplade på varandra

              Inspiraatiota

              Onnistuneet säilytysratkaisut

              Arbetshörna med skrivbordstillbehör och lampa

              Inspiraatiota

              Kaikkea kotitoimistoon