- Aloitussivu
- Vinkkejä ja innoitusta
- Syyslannoitus kannattaa tehdä ajoissa
Syyslannoitus kannattaa tehdä ajoissa
Vaikka puhutaan syyslannoituksesta, se ei tarkoita, että toimenpide tulisi jättää myöhäiseen syksyyn. Kasvien täytyy olla elinvoimaisia ja vihreitä lannoituksen aikana, jotta ne voivat hyödyntää ravinteet. Paras aika syyslannoitukselle on heinäkuun loppupuolelta syyskuun alkuun, kun kasvit ovat vielä aktiivisessa kasvuvaiheessa. Tämä auttaa kasveja kestämään kylmän talven ja muodostamaan uusia kukka-aiheita tulevaa kasvukautta varten. Monivuotiset koristekasvit, kuten perennat, kasvattavat uusia silmuja jo heinäkuussa, joten aikainen lannoitus varmistaa niiden hyvinvoinnin. Marjoja tai hedelmiä tuottavien kasvien kohdalla syyslannoitus on suositeltavaa tehdä heti sadonkorjuun jälkeen. Myöhäisestä syyslannoituksesta ei kuitenkaan ole haittaa. Silloin vain osa ravinteista jää kasveilta syksyllä hyödyntämättä, mutta ne ovat kasvien käytettävissä seuraavana keväänä.
Mille kasveille syyslannoite annetaan?
Syyslannoite soveltuu erityisesti monivuotisille kasveille, kuten perennoille, puille ja pensaille. Lannoite sisältää fosforia ja kaliumia, jotka ovat tärkeitä kasvien talvehtimisen kannalta. Fosfori edistää kukkasilmujen muodostumista, mikä parantaa kukintaa seuraavana vuonna, kun taas kalium parantaa kasvien kylmänkestävyyttä.
Typpipitoisia lannoitteita ei tulisi käyttää syksyllä, sillä ne voivat hidastaa kasvien siirtymistä lepotilaan. Yksivuotiset kasvit voidaan sen sijaan lannoittaa typpipitoisilla lannoitteilla koko kasvukauden ajan, jotta ne kukkivat mahdollisimman pitkälle syksyyn.
Tarhurin syyslannoite & GreenCare puutarhan syksy
Tarhurin syyslannoite on vesiliukoinen typetön mineraalilannoite (PK 11-31) on suunniteltu monivuotisten puutarhakasvien syyslannoitukseen. Fosfori ja kalium edistävät uusien kukkasilmujen muodostumista ja parantavat kasvien talvenkestävyyttä. Lannoite sisältää myös hivenravinteita.
-
Käyttö: 4 tl / 10 l vettä 10 m² viikoittain elo–syyskuun ajan.
Tarhurin PK-syyslannoite auttaa kasveja valmistautumaan talven tuloon. Se liukenee kasvien käyttöön vähitellen syksyn aikana.
-
Levitä lannoite elokuun alkupuolella hajakylvönä kasvin lehvästön peittämälle alueelle ja sekoita pintamaahan. Kastelu nopeuttaa ravinteiden liukenemista.
GreenCare Puutarhan Syksy -syyslannoite: Tämä kasvien talvenkestävyyttä parantava syyslannoite sopii koko puutarhaan. Lannoite on suunniteltu kasvien syksyn ravinnetarpeeseen, ja se valmistaa kasvit talven tuloon, parantaa niiden talvenkestävyyttä ja auttaa kasveja voimaan hyvin myös seuraavana kasvukautena.
-
Käyttö: Rakeet sirotellaan kasvin oksiston peittämälle alueelle. Kastelu levittämisen jälkeen nopeuttaa ravinteiden vapautumista juuriston käyttöön.