Viherpeukaloiden kausi on täällä - aloita viljely!

Odotatko jo, että pääset upottamaan sormet multaan? Tässä tulevat parhaat vinkkimme niin pieniin kuin suuriin viljelyprojekteihin. Tee terassistasi vehreä keidas, joka tarjoaa sekä syötävää että iloa silmälle!

Varmista kesän sato esikasvattamalla

Jotta vihannesten kasvattaminen onnistuu, on tärkeää aloittaa ajoissa. Jo maaliskuussa voi olla aika kylvää monia suosituimpia lajikkeita sisätiloissa asuinpaikastasi riippuen. Käytä pieniä ruukkuja tai viljelybrikettejä ja peitä ne muovikelmulla, johon on tehty pieniä ilmareikiä, tai kokeile käteviä minikasvihuoneitamme esikasvatukseen. Sitten kun kasvit on lopulta aika siirtää ulos, ne on ensin totutettava ulkoilmaan. Vie ne ulos muutamaksi tunniksi kerrallaan, jolloin ne tottuvat vähitellen hieman alhaisempiin lämpötiloihin.

Seuraavien helposti kasvatettavien kasvien avulla onnistut:

Kurkku: Kylvä sisälle 3–4 viikkoa ennen istuttamista ulos. Kurkkukasvit tarvitsevat lämpöä, eikä niitä tule istuttaa ulos ennen kuin lämpötila on vähintään 15 astetta, myös yöllä. Voidaan kasvattaa myös sisällä suurissa ruukuissa ja antaa köynnöstää ikkunan ympärille.

Kesäkurpitsa ja kurpitsa: Kylvä sisälle 3–4 viikkoa ennen istuttamista ulos. Tarvitsevat lämpimän kasvuympäristön. Kun siemenet ovat itäneet, tulee huolehtia riittävästä valon määrästä kasvun varmistamiseksi.

Tomaatti: Kylvä sisälle huhtikuun alussa. Jos kylvät liian aikaisin, vaarana on taimien kasvaminen honteloiksi. Tarvitsee paljon valoa. Kun kasvissa on muutama lehtipari, on se aika siirtää suurempaan ruukkuun ja ravinteikkaaseen multaan.

Basilika: Kylvä tiheästi ruukkuun ja laita lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Pidä kosteana. Poimi lehtiä aloittaen kasvin yläosasta ja jätä aina jokaiseen varteen lehtipari, jotta kasviin kasvaa uusia lehtiä.

Parsakaali, kukkakaali ja muut kaalit: Kylvä sisälle maalis-huhtikuussa. Tarvitsevat paljon valoa. Kun kasvit ovat kasvaneet isommiksi, on ne harvennettava niin, että jokainen kasvi siirretään omaan ruukkuunsa.

    Viljele viljelykehikossa

    Kun sää alkaa hitaasti mutta varmasti lämmetä ja aurinkoiset kesäpäivät ovat jo nurkan takana, siirtyy huomio ulkotiloihin. Helppokäyttöisten viljelykehikoiden avulla voit kasvattaa terassilla, parvekkeella tai pihalla makeita marjoja, herkullisia perunoita, tuoksuvia yrttejä ja värikkäitä kukkia – viljelykehikoissa voi kasvattaa lähes mitä vaan! Mukavaa sekä sinulle että tärkeille pölyttäjille.

    Viljelykehikot ovat pinottavia, joten korkeutta on helppo säätää viljeltävien kasvien mukaan - erikokoiset juuristot vaativat tietynlaiset olosuhteet. Jos aiot kasvattaa esimerkiksi salaattia, yksi viljelykehikko riittää, mutta jos haluat kasvattaa perunoita tai kukkia, tarvitaan 2–3 viljelykehikkoa. Voit hyödyntää viljelykehikon pinta-alan tehokkaasti kasvattamalla korkeaksi kasvavia kasveja yhdessä matalampien lajikkeiden kanssa – näin viljelykehikko myös näyttää upealta!

        Pidennä kesää kasvihuoneen avulla

        Helpota kesän kaipuuta – kylvä siemeniä! Kasvihuoneen avulla pääset nauttimaan keväästä aikaisemmin ja jatkamaan kesää pitkälle syksyyn. Kasvihuone tarjoaa kasveillesi lisälämpöä ja korkeamman ilmankosteuden, joten saat parhaat mahdolliset olosuhteet kasvattamillesi kasveille.

        Muista valita kasvit kasvihuoneesi koon mukaan. Jos sinulla on tilaa suuremmalle kasvihuoneelle, voit kasvattaa korkeampia kasveja, kuten paprikaa, kurkkua ja kirsikkatomaatteja. Jos sinulla on pienehkö parveke ja rajallisesti tilaa, voit valita minikasvihuoneen. Minikasvihuone sopii erinomaisesti kukkien ja vihannesten esikasvattamiseen, sillä se tarjoaa kostean ja lämpimän ympäristön siemenille tai pienille versoille. Voit myös täyttää minikasvihuoneesi yrteillä tai pistokkailla.

          Kolme viljelyvinkkiä!

          1. Kylvä siemenet tyhjiin kananmunankuoriin. Voi olla vaikea uskoa, mutta tyhjät munankuoret sopivat erinomaisesti kasvualustoiksi siementen kylvämiseen. Munankuoret ovat täydellisen kokoisia pienille versoille, ja lisäksi ne ovat ympäristöystävällisiä ja kasvit saavat niistä kalsiumia. Poista kananmunankuoren yläosa ja huuhtele munankuori. Tee sitten pienet reiät pohjaan pienellä neulalla, täytä kuori mullalla ja lisää siemenet. Kun on aika istuttaa versot, voit vain laittaa munankuoret suoraan multaan, sillä ne ovat täysin kompostoituvia.

          2. Valmista itse kasviravinnetta. Hemmottele kasvejasi ylijääneillä ruokajäämillä. Se on hyväksi sekä ympäristölle että kasveille! Laita banaaninkuorta, kahvinporoja ja kananmunankuoria tehosekoittimeen ja lisää vettä, kunnes koostumus on nestemäinen. Sekoita hyvin, ja ravinne on valmis! Lisää noin 1 dl ravinnetta 2 litraan vettä.

          3. Tee itse kastelujärjestelmä. Viikonloppureissulta ei ole mukava palata kotiin, jos kasvit ovat sillä välin kuihtuneet. Vältät tämän tekemällä oman kastelujärjestelmän. Täytä vain tyhjä PET-pullo vedellä ja tee korkkiin pieniä reikiä paksulla neulalla tai terävällä veitsellä. Aseta sitten pullo ylösalaisin multaan, jolloin vesi valuu hitaasti ulos ja pitää mullan kosteana poissa ollessasi. Paljon vettä tarvitseville kasveille voit käyttää useaa pulloa.